
YKSILÖITYÄ
OHJAAMISTA
PAREMPAAN
YHTEISTYÖHÖN
Personlig handledning
mot bättre samarbete.
Kuva: Milla Maijanen

KUKA OLEN?
Kristel Riissanen
Eläintenkouluttaja, AT
FM
Olen lapsesta asti ollut koiraihminen, perheessä on muutamaa välivuotta lukuun ottamatta ollut aina labradoreja, 70-luvulta saakka. Olen kouluttanut kaikenrotuisia ja - kokoisia koiria aina amerikantoyterrieristä saksanpaimenkoiraan. Rodulla tai rotuyhdistelmällä on oma merkityksensä, mutta tärkeintä on aina nähdä koira ja ohjaaja yksilönä ja ymmärtää, mikä heille on tärkeintä ja miten . löydämme kullekin yksilölle heille sopivimmat toimintatavat.
Kotona meillä tällä hetkellä 7- ja 3-vuotiaat labradorinnoutajatytöt. Vanhemman koiran kanssa olen kokeillut melkeinpä kaikkea, agilitystä mejään, mutta haku taitaa olla se, josta koira nauttii eniten. Nuoremman kanssa olemme aloittaneet noutotreenit ja taipumuskoe suoritettiin kesällä 2022. Tällä hetkellä treenaamme hiljalleen noutajien NOME-B:n kokeissa ALO-luokkaa kohti.
Yli 20 vuoden kokemukseni opettajana antaa vahvan pedagogisen pohjan koulutuksiini, ja uskon vahvasti kannustavaan opettamiseen, jossa haasteita ei pelätä, mutta jossa onnistumisen kokemukset ovat todella tärkeitä. Koulutuksen tavoitteena on aina tarjota koirakolle työkaluja sinne ihan oikeaan elämään, arkeen oman koiran kanssa. Omien koulutusten lisäksi toimin kouluttajana Labradorinnoutajakerholla, Lohjan koirakeskuksessa ja Ruistolan Ullan luona Hyvinkäällä (koiraharrastaja.fi).
Palvelut

1
Yksityiskoulutus
Yksityiskoulutusta asiakkaan toivomaan haasteeseen tai haasteisiin. Paikka: ulkona tai hallissa (hallivuokra lisätään hintaan).
Koulutuksen hinta sisältää kirjallisen yhteenvedon koulutuksen aikana keskustelluista asioista sekä selkeät, käytännönläheiset ja konkreettiset ohjeet harjoitteluun kotona, omassa arjessa.
Katso varauskalenteri alla!
2
Ryhmäkoulutus
Sekä järjestettyjä pienryhmäkursseja että mahdollisuus räätälöidä yksittäintreenit tai eri pituisia kursseja omalle ryhmälle, toivomallaan teemalla.
Katso varauskalenteri alla!
3
Verkkotilaisuus
Verkkoluentoja tai -tilaisuuksia vaihetelevilla teemoilla. Sisältö vaihtelee. Verkkotilaisuuksien pituudet vaihtelevat teemojen mukaan, useimmissa mahdollisuus lähettää kysymyksiä etukäteen ja saada täsmävastauksia omiin haasteisiin tai kysyä luennon/tilaisuuden aikana.
Katso varauskalenteri alla!
Ajanvaraus
Valittuasi kategorian, selaa kalenteria nuolesta >, kunnes löydät vapaan kloajan päivämäärän alta!

"Täsmävastaus omiin haasteisiin. Erityisen hyvää se,
että puhuimme minusta ohjaajana, ei pelkästään koirasta."
- Sanna

KOIRIEN KANSSA
Koulutuksen tavoitteena toimiva ja iloinen yhteistyö, jossa sekä ohjaaja että koira ovat rentoja ja tyytyväisiä.
Suurin motivaattorini on auttaa koirakkoja onnistumaan tavoitteessaan. Tavoite voi olla jokin arjen taito, jokin koesuorituksen osa tai vaikka vain parempi kontakti ohjaajan ja koiran välillä.
Mikään ei ole palkitsevampaa kuin päästä mukaan sellaiseen koulutusmatkaan, jossa ohjaaja haluaa toimia koiransa parhaaksi ja sekä koira että ohjaaja lähtevät kotiin hyvillä mielin. Uskon siihen, että hyvään lopputulokseen on monta reittiä, jokaiselle pitää löytyä omanlainen tapa toimia.
Koirakkojen ohjaaminen on loputtoman kiehtovaa, koska kaikki koirakot ovat erilaisia. Kaikille löytyy kuitenkin yhteinen sävel, joskus suoraan - joskus pienten mutkien kautta. :)
Käytyjä kursseja / koulutuksia
- Tellington Ttouch- koulutus, Livia, Piikkiö 06/2023
- Nettiluento ja workshop, Treenikuplan rakentaminen, Elli Kinnunen, Koiravalmennus Motivaatio, 06/2023
- Karolina Westlund, illis.se / Emotions, learning and animal training, verkkokurssi 01/2023
- Lelusta palkaksi, nettikurssi, Katriina Tiira/ ilomme.fi, 01/2023
- Rauhoittuminen koiran ehdoilla, nettiluento, Sofia Haapanen / ilomme.fi, 01/2023
- ALO-kurssi NOME-B, Krista Leinonen s22-k23
- Absolute Dogs, Pro Dog Trainer- kurssi, 05/2022
- 05/2023- ALO-kurssi, Noora Saarikko, 07/2022
- Vesityöpäivä 07/2022, Ruistola tmi
- Linjaohjauksia vaihtelevassa maastossa, 07/2022 Ulla Alhava & Petri Kuosmanen- Noutava noutaja, Ulla Alhava & Petri Kuosmanen 04/2022
- Improve your dog's attention and focus on you, nettiluento /Glasgow Dog Trainer and Behaviour Consultant, John McGuigan, 04/2022
- Ohjaaja ja lintukoira, kokonaisvaltainen workshop-viikonloppujen sarja:Heini Lehto & Ulla Ruistola / Koiraharrastaja.fi, 2022
- Tähtäimessä taipparit: Ulla Pihlaja k2022
- Kontaktia ja hallintaa arkeen, Koirakoulu Kompassi, s2021
- Noutajien rodunomaiset lajit- koulutus, Tmi KeMu, Krista Leinonen & Susanna Fontell, s21
- Aloittelevien koirakoiden peruskurssia verkossa, Heli Siitari, Villilä Luonto Oy
- Nettiluento Sporttirakki: Haistelu - kun nenä vie voiton, s2021
- Pentukurssi, Hämeenlinna: Mervi Salo Tmi & Noutajakoulu MurCas. k2021
- AbsoluteDogs: Training Academy k21
- AbsoluteDogs: Sexier Than A Squirrel Challenge k21
- Eläinkoulutus.fi: Hihnalenkkeilyn tukitaidot k21
- Harrastuskoiran perustaidot: Koirakoulu Kompassi k21
- Koirakoulu Kompassi: Noutajien pentukurssi s20
- Ruistola, Ulla / Koiraharrastaja.fi, Seis-päivä k20
- Pihlaja, Ulla: Taipparikurssi s19
- Ruistola, Ulla: Nouto- ja hallintakurssi s19
- Koirakoulu Kompassi: Kontakia ja hallintaa arkeen k19
- Sarkkinen, Tomi: Noutajan peruskoulutus s18
- Pihlaja, Ulla: pentukurssi s16

Aivan ihana, positiivinen, ammattimainen ja kärsivällinen kouluttaja.
- nimetön

Kristelin positiivinen kannustus ja huomio jokaisen koiran kehittymisestä kannustivat kovin eteenpäin.
- Minna

Sain hyvät selkeät vastaukset, sekä onnistumisen kokemuksen!
- Sinikka
OTA YHTEYTTÄ!
Lisätietoja sähköpostitse tai allaolevalla lomakkeella.
@kr_koulutus